ERILAISET TYÖSTÖMAHDOLLISUUDET SAMAN KATON ALLA MONIPUOLISET KONEISTUSKAPPALEET HAASTAVATKIN KONEISTUSKAPPALEET KORKEALLA AUTOMAATIOTASOLLA LAATUJÄRJESTELMÄ TAKAA ASIAKKAAN VAATIMUSTEN MUKAISEN LOPPUTULOKSEN LOPPUTUOTTEET LAAJASTI KÄYTÖSSÄ YMPÄRI MAAILMAN
 

YLI 40-VUOTINEN KOKEMUS KÄYTÖSSÄNNE

Vuonna 1971 perustettu Kleimola on ammattitaitoon ja toimitusvarmuuteen panostava, laatu- ja ympäristösertifioitu metallisorvaamo. Olemassaolonsa aikana Kleimola on kasvanut pienestä metalliyritysten alihankkijasta luotettavaksi järjestelmätoimittajaksi, joka hakee myös lisää asiakkaita suurista vientiyrityksistä.

Vuonna 1996 osakeyhtiöksi muutettu ja 2006 sukupolvenvaihdoksen läpikäynyt Kleimola tähtää vahvasti tulevaisuuteen: yritys on ottanut käyttöön sekä laatu- että ympäristöjärjestelmän vuosituhannen vaihteessa. Kleimolan työntekijät ovat perehtyneet ja sitoutuneet molempien tekijöiden kehittämiseen. Kleimola pitää myös huolta henkilöstönsä ammattitaidosta. Kleimolan parikymmenhenkinen henkilöstö työskentelee 1200 m2:n toimitiloissa jotka sijaitsevat Laukaassa, Jyväskylän koillispuolella, hyvien liikenneyhteyksien varrella.